Uutena palveluna kuivakuppaus01.12.2022
Hyvät asiakkaat, Joulukuu on startannut! Hierontaonni ja osteopatiassa arki rullaa kohti vuodenvaihdetta. Osteopatian ja klassisen hieronnan lisäksi alkaa palvelupalettiin pikkuhiljaa hiipimään kiinalaisen lääketieteen 3,5 vuotta kestävien opintojen myötä myös muutamia täydentäviä hoitotekniikoita. Olemme opetelleet akupunktion neulotustekniikoita, mm. pistokohtia, syvyyttä, kulmaa sekä kiinalaista hierontaa eli tui-naa ja kuiva- ja märkäkuppausta. Kun akupunktiosta on minulla tarpeeksi harjoitusta ja taidot karttuvat, tulee akupunktiohoito myös hinnastoon. Tällä hetkellä osaan neulottaa vain muutamia kohtia kehossa. Ensimmäisenä mukaan hoitorepertuaariini tulee kuivakuppaus. Termien kuiva- ja märkäkuppauksen ero tehtäneen tässä selväksi: märkäkuppauksella tarkoitetaan kuppausta, jossa lasketaan verta. Kuivakuppaus Kuivakauppaus sopii hyvin esimerkiksi niskahartia-alueen tai alaselän kivuista kärsiville lihasjännityksen lievittämiseen. Kuivakuppauksessa käytetään väliaineena öljyä ja kuppeja joko liu’utetaan iholla ja/tai jätetään muutamaksi minuutiksi paikoilleen. HUOMIO: Kuppauksesta voi jäädä ihoon voimakkaankin värisiä jälkiä, jotka poistuvat muutamassa päivässä. Kuivakuppausta ei voi tehdä tulehtuneelle tai rikkoontuneelle iholle. Mikäli hoidettavalla alueella on runsaasti kohollaan olevia luomia, kuppausta ei suositella. Mikäli sinulla on jostakin syystä ohentunut iho, esim. diabeteksen vuoksi, kyseisen alueen kuppaus jätetään väliin. Hieronta + kuivakuppaus (45 min tai 60 min) Hieronta + kuivakuppaus-hoidossa käsitellään hoidettava alue ensin klassisen hieronnan ottein ja sen jälkeen alue käsitellään kupeilla. Kuivakauppaus sopii hyvin esimerkiksi niskahartia-alueen tai alaselän kivuista kärsiville lihasjännityksen lievittämiseen. Kuivakuppauksessa käytetään väliaineena öljyä ja kuppeja joko liu’utetaan iholla ja/tai jätetään muutamaksi minuutiksi paikoilleen. HUOMIO: Kuppauksesta voi jäädä ihoon voimakkaankin värisiä jälkiä, jotka poistuvat muutamassa päivässä. Kuivakuppausta ei voi tehdä tulehtuneelle tai rikkoontuneelle iholle. Mikäli hoidettavalla alueella on runsaasti kohollaan olevia luomia, kuppausta ei suositella. Mikäli sinulla on jostakin syystä ohentunut iho, esim. diabeteksen vuoksi, kyseisen alueen kuppaus jätetään väliin. Mikäli sinulla on jotakin kysyttävää, ota rohkeasti yhteyttä. Sydämellisesti tervetuloa hoitoon Hierontaonni ja osteopatiaan! Terveisin Taina osteopaatti, koulutettu hieroja ja kiinalaisen lääketieteen opiskelija
|
17.09.2024 | NADA-akupunktiota tarjolla! |
29.07.2024 | Sydämellisesti tervetuloa osteopatiaan, hierontaan ja akupunktioon |
21.04.2024 | Uusi hinnasto 1.6. alkaen |
16.04.2024 | Tervetuloa Yhdistelmähoitoon |
06.04.2024 | Ajanvaraus on ruuhkautunut |
10.12.2023 | Uusi hinnasto 1.1.2024 |
21.08.2023 | Onhan varaukset hoitoihin jo tehty? |
07.06.2023 | Akupunktiota ja kuppausta - avoinna koko kesän |
08.02.2023 | Uusi hinnasto 1.3. alkaen |
01.12.2022 | Uutena palveluna kuivakuppaus |
Siirry arkistoon » |